Kurkku on kipeä. Vilustuin ilmeisesti su-ma yön ukonilman aikaan, kun nukkumaan mennessä oli niin kuuma. No vielä en ole antanut menoa hidastaa, mutta inhottavalta tuntuu kurkussa. Eilen olin taas salilla ja sisäänastumisestani lähtien mietin, että pitääkö tässä vaihtaa salia. Oli lyhyesti sanottuna kuuma, kostea ja hikinen. Eli salilla oli olematon ilmastointi ja nyt käydään vasta toukokuuta. Olin ihan hiessä jo pukuhuoneessa. Laitteissa jo nousivat hikikarpalot sääristäkin (mitä mulle ei ole koskaan tapahtunu kuin saunassa!) ja paita oli likomärkä. Siitä oli liikunnanriemu kaukana. No täytyy kokeilla vielä muutama kerta, mutta jos ei muutu niin on pakko vaihtaa salia.

Ilta menikin joukkuelajin uusia varusteita metsästäessä. Lopulta löytyi, vaikkei niiden ulkonäkö oikein miellyttänyt silmää. Koko päivä meni haipakassa ja söin epäsäännöllisesti, mutta kun tilanne on päällä ei syöminen ees tuu mieleen. Ja toinen ruokahaluttomuutta lisäävä tekijä on kyllä kuumuus.

Alma pisti mut miettimään, miksi mä olen asettanut tässä projektissa itselleni aikataulullisia painotavoitteita, vaikka sanonkin, että tämä on elämänmuutos ja mihinkään ei ole kiire? Luulen, että minulle tavoitteet konkretisoivat sitä mitä voin saavuttaa. Asetan tavoitteet saavutettaviksi. Toisaalta kyllä mua harmitti, kun tajusin, etten ehdi ensimmäiseen tavoitteeseeni, mutta silloin täytyy katsoa kokonaiskuvaa ja tajuta mitä on saavuttanut tavoitettaan tavoitellessa. Realistisesti asetetut tavoitteet on ikäänkuin kannustimia. Niissä konkretisoituu jatkuva työskentely. Koen, että mun olis helppo jäädä jumittamaan tai jopa lopettaa jossain vaiheessa homma kesken, jos ei mielessä olis itselleni asetettu tavoite. Eli ei taida olla niinkään tärkeää milloin tavoite saavutetaan, mutta sen asettaminen kannustaa aktiiviseen työskentelyyn sen saavuttamiseksi.