Nyt se on sitten tapahtunut, ensimmäinen repsahdus. Ihmeen kauan sinnittelin, kolme kuukautta. Eli tällä viikolla on ollut kauheasti hässäkkää ja liikunta on jäänyt. Loppu viikosta olisi kerran ehdittävä salille ja kävelyä harrastettava. Eilen oli kiire päivä, pikku pojat harrastivat ilkivaltaa ja vierailin poliisilla ja autokorjaamossa. Siinä hässäkässä jäi syömiset vähemmälle. Illalla olin yksin vanhemmillani ja huomasin etten ole koko päivänä syönyt kunnon ateriaa. Käsi kävi jääkaapilla harkuille. Monta kertaa päivän aikana pohdin, että pitäis syödä kunnolla, mutta kiireen keskellä ei viitsinyt. Kaveri soitti kesken, kun ahmin toista palaa rahkapiirakkaa. Vitsailin hänelle, jopa että nyt on repsahdus käynyt, mutta puhelun jälkeen söin palan loppuun, otin kindermunan ja lopun rahkapiirakan ja söin sitä kunnes en enää pystynyt, kun oli niin makeaa. Tajusin koko ajan mitä teen, mutten saanut vain lopetettua. Ympäristö oli myös tuttu, ennen tuli vanhemmilla yksinollessa mässäiltyä kunnolla. No laskettakoon positiivisuudeksi, etten olisi ahminut, jos olisin syönyt kunnolla. Mitä tästä opimme, säännölliset ruoka-ajat, AINA! Tänään huomasin vielä aamupalalla vaikutukset eli kun olin syönyt teki vielä mieli jotain makeaa, mitä ei normaalisti tee. Taisi suu päästä taas herkkujen makuun. Nyt täytyy aloittaa siivous...