Vetäsin äsken oikein kunnon aamupalan, ihan vatsanahkaa kiristää. Olen lähdössä kaverin luo kylään ja seuraavasta ateriasta ei tiedä milloin tarjoillaan. Tuntuu muutenkin, että säännöllisessä ruokailussa suurimpana ongelmana on kun lähtee tonne ulkomaailmaan niin saa laukussaan aina kantaa evästä ja aina ei siltikään voi varautua tulevaan.
Ihmisillä on välillä kumma suhtautuminen kiloihinsa. Aina on joku kumma syy, jonka takia kiloja on kertynyt. Minä voin ainakin rehellisesti sanoa, että kiloni ovat tulleet ihan syömällä ja sohvalla makaamalla. Toisaalta oletetaan, että kilot myös häviävät ilman suurempaa vaivaa (esim. kun lopetan alkoholin juomisen hetkeksi kaikki häviää, tämähän on vain turvotusta). Haikaillaan menneiden muotojen perään, muttei olla valmiita tekemään mitään asian suhteen. Itse tiedän, että laihtuakseen täytyy tehdä hyvin vahva päätös. Välillä jopa tuntuu, että kaikki vanhat epäonnistuneet laihdutukseni ovat valmistaneet minua tämän kertaista varten. Nyt en enää usko poppakonsteihin, vaan elämäntapa muutokseen ja tiedän, että tämä on pitkä ja kivikkoinen tie tasapainoon. Moni nainen (itsekin myönnän kuuluvani joukkoon) tuntuu olevan jatkuvalla laihdutuskuurilla tai laihdutuskuurien jatkumossa. Mikä saa meidät uskomaan pikadiettien ihmelaihtumisiin, vaikka näemme ettei tulokset ole pysyviä. Meillä taitaa olla kovin kiire perille. Sillä melkein jokainen meistä tietää terveellisen laihdutuksen metodit, mutta harvoin on kärsivällisyyttä niitä noudattaa.